Virttaan koulu

Virttaan kylässä on myös ala-asteen koulu. Oppilaita on 43, opettajia kolme ja yksi keittäjä. Koulun yhteydessä sijaitsee myös Virttaan sivukirjasto. Virttaan koululla on pitkät perinteet, sillä jo vuonna 1876 kyläkokouksessa oli päätetty perustaa kylään oma koulu. Virttaan esitykseen suostuttiin ja hanke sai seutukunnan yhteisestä koulukassasta 200 mk sekä vuosittaisen osuuden kunnalle tulevista viinaverorahoista. Virttaan kansakoulu aloitti toimintansa 24.9.1877. Näin Virttaan koulu sai kunnian aloittaa kansakoulumuotoisen opetustoiminnan Alastaron kunnassa.

Talollinen Karl Tätilä lahjoitti omaa koulutaloa varten kirkon vieressa olevan tontin, jolle alettiin talkoovoimin rakentamaan. Opetus alkoi uudessa talossa 1883. Ensimmäisenä syksynä Virttaan koulussa oli 7 tyttöä ja 9 poikaa oppilaina.

Virttaan alueella toimi vuosina 1947-64 myös toinen koulu, Niittykylässä. Virttaan kansakoululle rakennettiin uudet opetustilat vuosina 1950 ja -60, jolloin koulu täysin ajanmukaistui.

Virttaan kirjasto on Alastaron kunnan sivukirjastoista suurin ja vanhin. Sen kyläläiset perustivat vuonna 1862. Kunnan hallussa se on ollut vuodesta 1927.